Ei yhtään liian isoa

Lähettänyt Pasi Mäenpää

Kun Salon Telttapoikien kuorma-auto keskiviikon aamuauringossa kaarsi Suomen parhaalle torille, mieleeni palasi väkisin Annen (Juntin) edellisiltapäivänä esittämä kysymys; onkohan tästä tullut hieman liian iso tilaisuus meille? Meidän, eli Salva ry:n, käsistä torilla oli runsaat 50 salolaista näytteilleasettajaa, ravintola, esiintyjiä, muotinäytöksiä, eri alojen ammattilaisia puhumassa sekä kaikkein tärkeintä, arviolta 1500 messukävijää tutustumassa tarjontaan ja tapaamassa ystäviään.

Kesätyöntekijänä Ilolansalon kuntoutuksessa

Lähettänyt Pasi Mäenpää

Olen vasta 22 vuotias, mutta olen ollut monissa työpaikoissa, palkollisena sekä harjoittelijana. Nyt on kuitenkin pakko todeta, että ikinä ennen ei ole ollut näin mukavaa tulla aamulla töihin (jopa viikonlopun jälkeen), kuin tänä kesänä. Olen oppinut fysioterapiasta aivan valtavasti, sekä kehittynyt ammatillisesti kesän aikana. Erityisesti olen oppinut omasta intohimon kohteestani, neurologisista sairauksista ja niiden kuntoutuksesta. Olen päässyt haastamaan itseäni ja olemaan mukavuusalueeni ulkopuolella, mikä kaikessa rankkuudessaan kehittää minua eniten.

Ilolla Ilolientä jaossa

Lähettänyt Pasi Mäenpää

Eilinen työpäivä oli ehkä hieman kostea, mutta hyvin antoisa. Yhdistykset esittäytyivät Suvisalon Iltatorilla, joukossa tietysti Salva. Osallistuminen menee meiltä jo lähes rutiinilla; kirkkaan vihreät Iloliemipänikät, vanhat Salon kaupungin valtuuston pöydät ja Salvan roll-upit auton perään ja kohti perinteistä kojupaikkaamme kävelysillalla.

Kiitos letuista

Lähettänyt Pasi Mäenpää

Ilolansalossa oli kesäkuussa ja heinäkuussa joka keskiviikkoiltapäivä kesägrilli Ilolansalon terassilla. Tulen iloiseksi siitä, kun saan tehdä ilolansalon vanhuksille lettuja ja makkaraa. Iloiseksi tulin vielä enemmän siitä, kun tuli kehuja ja kiitoksia letuista ja makkaroista, joita ollaan koko heinäkuun tarjoiltu. Tuli hyvä mieli, kun näin miten iloisiksi vanhukset tulivat.

Unelma todeksi - Kotona koko elämä

Lähettänyt Mikko Kuke

I have a dream…. minullakin oli unelma, joka on toteutunut. Kehdeksantoista vuotta sitten perustettu Salva-niminen yhdistys on tehnyt suuria tekoja. Sain olla laittamassa sitä alulle. Vaatimattomasta alusta on kehittynyt Salon mittakaavassa merkittävä toimija; työnantaja ja palveluntuottaja – sekä lähimmäisvastuun kantaja.

Tavoitteena oli rakentaa palvelutalo, jossa voi elää koko elämänsä. Palvelukeskus Ilolansalo Aatoskoteineen valmistui jouluksi 2002, Ainokoti juhannukseksi 2010 ja Ilolansalo II kesäksi 2011. Pikkuhiljaa kaikki asunnot saivat asukkaansa.  

Tilaa aihepiirin RSS-syöte