Vanhainkodin ulkopuoli
Viimeaikaisessa lehtikirjoittelussa on puhuttu siitä, miten ikäihmisten – vanhusten – saattaminen elontiensä päähän tulisi mahdollisimman halvaksi laadusta viis veisaten. Perheen kohde, ikääntyvä henkilö, tuntee siinä itsensä oudon hölmöksi, varsinkin jos ei ole täysin dementoitunut. Raha on ymmärrettävästi tärkeä asia, mutta laadun huomioiminen ei välttämättä merkitse pelkästään lisää kuluja. Voi olla jopa päinvastoin.
Sain kunnian käydä tutustumassa Palvelukotiemme arkeen kahden aamupäivän ajan. Palvelukodeissamme asuu pääasiassa muistisairauksia sairastavia asukkaita.
Aloitin siviilipalveluksen maaliskuun alussa ja nyt, kun tätä kirjoitan, olisi vie
Täällä kirjoittelee Hermannin koulun 9-luokkalainen tyttö. Meillä oli koulussa viikolla 44 Tet-viikko. Päätin tulla viikoksi Ilolan saloon, koska lähihoitajan opiskelut ovat kiinnostaneet minua. Sain valita hoito, siivous tai ruoka puolen ja päädyin hoito puolelle.
Olen ollut Ilolansalossa harjoittelussa yhteensä 9 viikkoa. Haluaisin kertoa kokemuksestani ja vanhustenhoidon eroista Suomen ja Japanin välillä.
Isovanhempien asuminen lastensa luona on ollut yleisempään vielä kuin Suomessa, mutta vanhainkodissa asuminen on yleistynyt paljon viime vuosina kuten muissakin kehittyneissä maissa. Omatkin isovanhempani asuivat vanhainkodissa viimeiset vuoteensa.
Salvan emojärjestö Valli ry on halunnut nostaa isovanhemmuuden näkyviin ja korostanut sukupolvien välistä yhteisymmärrystä jo vuosikymmeniä. Tämän vuoden isovanhemmaksi valittiin Kirsi Kunnas. Valinta oli hieno! Kirsin runoissa on sanomaa kaikenikäisille. Vai mitä;
Työurani Ilolansalossa alkoi vuonna 2004 keväällä, kun huomasin sanomalehdessä ilmoituksen. Ilolansaloon haettiin vapaaehtoisia kurssitettavaksi Ilolansalon ystäväksi.
Itselläni oli elämäntilanne ensimmäistä kertaa sellainen, että ei ollut töitä. Olin kuukauden ollut työttömänä ja päätin jotain tehdä. Koulutukseltani olin ravintolakokki ja työni kaupassa oli loppunut. Joten aikaa oli vapaaehtoistyöhön.
Kävin ystäväkurssin, mutta työttömänä ei tarvinnut enää olla, kun Ilolansaloon tulin.
Suoritin työelämään tutustumispäiväni (TET) Salvan kuntoutusosastolla. Se päivä oli silmiä avaava ja hyödyllinen sekä yleisen tietouden että henkilökohtaisen kuntoutuksen kannalta. Sain seurata, mitä kaikkea fysioterapeuttien ja toimintaterapeuttien työhön kuuluu - ja sepä olikin mittava kattaus monipuolista ammattitaitoa vaativia tehtäviä.
Kun Salon Telttapoikien kuorma-auto keskiviikon aamuauringossa kaarsi Suomen parhaalle torille, mieleeni palasi väkisin Annen (Juntin) edellisiltapäivänä esittämä kysymys; onkohan tästä tullut hieman liian iso tilaisuus meille? Meidän, eli Salva ry:n, käsistä torilla oli runsaat 50 salolaista näytteilleasettajaa, ravintola, esiintyjiä, muotinäytöksiä, eri alojen ammattilaisia puhumassa sekä kaikkein tärkeintä, arviolta 1500 messukävijää tutustumassa tarjontaan ja tapaamassa ystäviään.
Olen vasta 22 vuotias, mutta olen ollut monissa työpaikoissa, palkollisena sekä harjoittelijana. Nyt on kuitenkin pakko todeta, että ikinä ennen ei ole ollut näin mukavaa tulla aamulla töihin (jopa viikonlopun jälkeen), kuin tänä kesänä. Olen oppinut fysioterapiasta aivan valtavasti, sekä kehittynyt ammatillisesti kesän aikana. Erityisesti olen oppinut omasta intohimon kohteestani, neurologisista sairauksista ja niiden kuntoutuksesta. Olen päässyt haastamaan itseäni ja olemaan mukavuusalueeni ulkopuolella, mikä kaikessa rankkuudessaan kehittää minua eniten.
