Vanhustenhuollon tila keskusteluttaa näinä päivinä kaikkia.  Ikävä julkisuus lyö leiman kaikkiin palveluntuottajiin ja erityisesti yksityisiin.  Yksityisissäkin on eroja; osa on voittoa tavoittelemattomia ja yleishyödyllisiä, kuten Salva ry. Salvan palvelutuotanto kattaa erilaisia asumispalveluita, myös tehostettua palveluasumista palvelukodeissamme. Voittoa ei tavoitella, mutta ei tappiotakaan voi tuottaa. Saatava tulos käytetään meillä lainojen lyhennyksiin ja oman toiminnan kehittämiseen. Osinkoja ei jaeta, vaan maksetaan veroja Suomeen ja Saloon.

Olen saanut Ilolansalon aikanani kiertää pari vanhusalan teknologiatapahtumaa. Tuote-esittelijät tarjoavat usein samaa ratkaisua ongemiin; laitetaan kello käteen, joka kertoo mummon sykkeen hoitajalle ja sijainnin tyttärelle. Näistä laitteista on kokemuksia, sekä hyvässä että pahassa. Toisaalta tieto tuo turvaa, toisaalta se luo kysymyksen, pitääkö meidän tietää toisten sijainti kaiken aikaa?

Salvan toiminnanjohtajana saa olla koko vuoden keskellä ihmisten elämää. On iso asia voida auttaa ihmisiä -muulloinkin kuin jouluna. Salvan työ on usein ihmisten isojen ja pienien ongelmien ratkomista. Keskusteluissa omaisten kanssa tulee esille se, miten neuvottomia ns. tavalliset ihmiset ovat vanhuuden kysymysten edessä. Ei ole ihme, sillä kieli ja käsitteet ovat omanlaisiaan, tarkoitettu enemmän viranomaisille ja palveluntuottajille – ei kuluttajille.

Salvaan perustettiin eettinen työryhmä lokakuun puolivälissä, kokoonnumme noin joka toinen kuukausi. Eettisen työryhmän tavoitteena on käsitellä eettisiä ongelmia moniammatillisella porukalla ja pohtia toimintamalleja näihin kysymyksiin. Eettisen ongelman tunnistaa usein siitä, että ongelmaan ei ole suoralta kädeltä oikeaa tai väärää ratkaisua vaan asiaa voi tarkastella eri näkökulmista. Kysymyksiä voivat olla esimerkiksi: Voiko muistisairas ostaa useita kertoja päivässä karkkeja kahviosta? Saako asukas valita hoitajan?

Sain siis kunnian kertoa työstäni laitoshuoltajana ja mietin pääni puhki kuinka sen tekisin. Pohdin erilaisia lähestymistapoja ja aika pian huomasin ettei niistä toimi mikään. Eli on varmaan paras, että kerron yhdestä normityöpäivästäni johon mahtui verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta myös paljon naurua.

Joka tuutista, lehdistä, televisiosta, radiosta, internetistä, somesta tulee ohjeita mitä ja miten pitäisi syödä. Mikä milloinkin on kiellettyä. Kananmunia ei saa syödä kuin kerran viikossa. Maito on ihan turhaa ja jo vaarallista, vain imeväisikäiset tarvitsevat maitoa. Ja sokeri, se vasta pahasta on, ja muut makeutusaineet ovat ihan myrkkyä. Hedelmissäkin on likaa sokeria ja ne ovat niin jalostettuja, ettei niissä ole mitään ravintoaineita jäljellä. Lihan syönti on vaarallista ja eettisesti arveluttavaa. Kaloissa on kaikenlaisia myrkkyjäämiä.

Tapahtumat lähtivät liikkeelle kun jäin työttömäksi keväällä 2016. Heti päätin että nyt olisi aika vaihtaa alaa, myyntihommat saivat jäädä. Jo pitkään haaveissa ollut lähihoitajan ammatti olisi nyt mahdollista opiskella.

Tulin Ilolansaloon viime toukokuussa ensin sijoitettuna työntekijänä Lounais-Suomen Marttojen arkiavusta, missä huolehdin ajanvarauksesta ja arkiavustajien aikataulutuksesta, sekä laskutuksesta ja muista toimistotöistä. Siirtyminen Ilolansalon hallintotoimistoon laskutusavuksi oli siinä mielessä hyvin luonteva, että olin saanut olla jo Martoilla läheisessä asiakaspalvelutyössä vanhustyön parissa.

Minja tässä, 18-vuotias lukiolainen, joka oli Ravintola Ilolansalossa kesätöissä 2.7. – 27.7. Pitkään jatkuneet helteet ovat pehmentäneet aivojani sen verran, että työjakson aikana tapahtuneiden asioiden palauttaminen mieleen juuri nyt on hankalaa. Muistan kuitenkin tätä tekstiä kirjoittaessani joitain mieleen jääneitä hetkiä.

Kuten sen, kun pääsin leipomaan isossa keittiössä ensimmäistä kertaa ja jouduin ensimmäistä kertaa käyttämään sieltä löytyviä uusia laitteita. Olin suoraan sanottuna aivan hukassa ja hämmentynyt, mutta onneksi mahtavat työkaverini neuvoivat minua hyvin.

Aika tarkkaan kuukauden kuluttua, syyskuun 5. päivä, Salon torilla järjestetään Seniorimessut. Ja jos tarkkoja ollaan, me järjestämme Seniorimessut. Vuosi sitten tulin miettineeksi, onko tämä vähän liian isoa. Jostain syystä se ei enää tunnu siltä.