Mummuja mummeja isoäitejä mameja, pappoja tuffia, vaareja taatoja — rakkaalla lapsella on monta nimeä, vai onko se niin, että lapsi valitsee kutsumanimen rakkaalle isovanhemmalleen.

Vietämme valtakunnallista isovanhempain päivää tulevana lauantaina 17.10.2020.

Mitä kauemmin ja pidempään ihminen saa elää, sitä armollisemmaksi sitä kai tulee itseään ja muita ihmisiä ja asioita kohtaan — ajattelen. Nyt, ollessani kai ”keski-ikäinen”( kuka ikinäkään sitä sitten määrittää) ja kasvatettuani kolmea lasta, joista jo yksi on saavuttanut aikuisuuden rajapyykin, huomaan suhtautuvani elämään ja sen yllätyksellisyyteen paljon maltillisemmin ja rauhallisemmin kuin olisin suhtautunut 25- tai 35- vuotiaana pienten lasten äitinä. Mietin, miten sitä vielä muutun vai muutunko tai mitä elämä minulle opettaa, ennen kuin saavutan isovanhemmuuden, joka mielestäni olisi etuoikeus.  Samalla peilaan elettyä lapsuuttani ja nuoruuttani, sekä kaikkea sitä, mitä muistan omista isovanhemmistani.

Vaikka yritän miten miettiä, ei mieleeni tule yhtään vaikeaa tai muuten negatiivista muistikuvaa mummista ja papastani.  Vietin suuren osan lapsuudestani heidän kanssaan. Minua varten oli oma huone yläkerrassa, josta ilmastointikanavaa pitkin huusin aamulla heränneeni, johon mummi vastasi huutaen, että lätyt ovat jo valmiina. Kesät nukuttiin papan kanssa piha-aitassa. Vanhassa suulissa oli aarteita, erilaisia esiintymisasuja, joilla leikin. Pappa ja mummikin pukeutuivat niihin ja yhdessä hassuteltiin. Iltaisin saunottiin savusaunassa, ja minua varten oli oma sinkkipalju ja saunalimsat. Kesällä oli varsin tyypillistä -80 luvun maalaismaisemassa, että joenrannassa käytiin mummin kanssa mattopyykillä, ja sieni- tai marjametsä ei koskaan ollut pelkkä metsä, vaan aina joku taika- tai satumetsä, missä me kuljettiin ja jokainen puu tai kanto oli osa retken tarinaa.

Viikonloppuisin lähdettiin linja-autolla papan kanssa Poriin, asioita oli hoidettavana varmaan paljonkin, mutta mieleen on jäänyt vain Anttilan kahvilassa nautittu Buche-leivos kaikessa ihanuudessaan ja pappa, joka toisella puolen pöytää joi lauantaioluensa.

Oli etuoikeutettua saada olla heidän lapsenlapsensa, se tyttö joka meistä serkuista asui kaikkein lähimpänä heitä, ja joka tämän kaiken heiltä sai. Uskon siihen, että heidän kanssaan vietetty aika kasvatti minusta sen ihmisen, jota vuodet ovat lisää muokanneet, mutta se perusta mikä silloin luotiin, on pysynyt pystyssä kaiken sen hyvän ansiosta, jota minulle jaettiin.

Tänä päivänä isovanhemmuutta on monessa muotoa ja se on hyvä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta olla biologisena isovanhempana, mutta se ei ole esteenä isovanhemmuudelle. On mummu- ja vaari- perheitä, on etäisovanhemmuutta, on erilaisia harrastekerhoja, jotka toimivat isovanhempien järjestämänä joissa jokainen voi olla isovanhempana mukana.

Haluan lopuksi toivottaa ihanaa isovanhempainpäivää ihan meille kaikille! Nautitaan arjen parhaista asioista!

Hanna-Leena Ojalainen
VALLIn puheenjohtaja

Kirjoitus on alkujaan julkaistu Vanhus- ja Lähimmäispalvelun liiton sivuilla. Salva ry on Valli ry:n jäsenjärjestö.