Tet viikot Ilolansalossa

19.11.2021
Nuori nainen ja vanhemmat rouvat kuuntelevat musiikkia

Olen 15-vuotias yhdeksäsluokkalainen ja tulin tet-oppilaaksi Ilolansaloon kahdeksi viikoksi. Valitsin Ilolansalon, koska paikka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja lähipiirissäni on paljon sote- ja hoitoalan parissa työskenteleviä ihmisiä. Viihdyin tosi hyvin molemmat viikot ja ehdin sen varrella oppia paljon uutta.

Töitä ei ollut minulla liikaa tai liian vähän ja henkilökunta oli todella ymmärtäväistä ja mukavaa, vaikka alussa oli vähän pallo hukassa. Työskentelin pääasiassa päivätoiminnan parissa, jossa olin mukana suunnittelemassa päivän ohjelmaa ja autoin niiden toteuttamisessa.

Työskentelin myös muutaman päivän Ainokodissa, jossa asukkaat tarvitsevat enemmän apua ja hoitoa. Se herätti paljon ajatuksia ja tunteita nähdä ihmisiä niin erilaisessa kunnossa. Alussa se ehkä jopa vähän järkytti, mutta kun sitä enemmän ajatteli se on vain normaali ja luonnollinen osa elämää.

Sain myös tosi uuden kuvan vanhainkotien hoitajista. Minulla on huonoja kokemuksia siitä miten huonosti vanhoja voidaan hoitokodeissa kohdella, mutta täällä hoitajat ovat erittäin mukavia ja kohteliaita. Se oli minulle hienoa nähdä ja asukkaat vaikuttivat hyvin iloisilta ja kiitollisilta hyvästä hoidosta ja kohtelusta. Hoitotyö vaatii paljon vahvuutta ja hyvän sydämen eikä jokainen siihen pysty. Olen iloinen että pääsin tänne tutustumaan.

Enrika Österlund